Mukana on joitakin tavallista erikoisempia laitteita.
” Laitteet on valmistettu pääosin Raumaster Oy: n omalla konepajalla Raumalla. Mukana on joitakin tavallista erikoisempia laitteita, kuten poikkeuksellisen vaativia ruuvikuljettimia. Joitakin vakiomallisia suppiloita ja siiloja hankitaan luotettavilta ulkopuolisilta toimittajilta.”
”
Mukana on joitakin tavallista erikoisempia laitteita.
Raumasterin Porvooseen toimitettavat jäähdytysruuvit odottavat varastolla toimitusta.
KUVA: RAUMASTER OY
Keskikesällä 2017 syöttölaitteiden asennustyöt olivat meneillään. Loppukesällä työmaalla siirrytään pohjatuhka- ja lentotuhkalaitteistojen asennuksiin. Käytännön asennustyön hoitaa alihankkija, mutta Raumasterin omat asiantuntijat valvovat työtä ja lopputarkastuksia.
” Laitteistojen sähköisten testausten jälkeen järjestelmät ovat käyttövalmiina loppuvuodesta 2017”, Rantala vakuuttaa.
” Myös laitoskattilan asennus on jo meneillään. Aikataulun mukaan kattila on käyttökunnossa elokuussa 2018.”
Voimalaitos täyttää tiukat ympäristönormit Nesteen, Veolian ja Borealiksen yhteinen projekti uuden, aiempaa ympäristöystävällisemmän Kilpilahden voimalaitoksen rakentamiseksi alkoi maanrakennustöillä keväällä 2016. Suuri osa varsinaisista rakennustöistä painottuu vuoteen 2017.
Kolmen laitoskattilan suunnittelussa on pyritty yhdistämään korkea polttotehokkuus ja useiden erityyppisten kiinteiden ja kaasumaisten sivuvirtojen joustava käyttö polttoaineena. Noin 80 prosenttia voimalaitoksessa käytettävistä polttoaineista on jalostamon tai petrokemian laitoksen tuotannon sivuvirtoja.
Uusi laitos on suunniteltu täyttämään uusimmat ympäristövaatimukset, muun muassa Euroopan Unionin teollisuuspäästödirektiivin IED: n( Industrial Emissions Directive) tiukat päästörajat. Laitoksen odotetaan pienentävän alueellisia
CO 2
-päästöjä noin 20 prosenttia nykytilanteesta.
Kilpilahden Voimalaitos Oy ostaa voimalaitoksen suunnittelun, hankinnat ja rakentamisen avaimet käteen-periaatteella espanjalaiselta Tecnicas Reunidakselta. Espanjalaisyhtiö on kilpailuttanut ja jakanut hankkeeseen kuuluvat aliurakat.
Laitoksen kattiloihin liitetään savukaasujen puhdistusjärjestelmät sekä niiden pussisuodattimet ja märkäpesurit. Savukaasuanalysaattorit toimittaa SICK Oy yhteistoiminnassa Valmetin kanssa. Laitokselle asennetaan myös Valmetin toimittama DNA-automaatiojärjestelmä, joka kattaa voimalaitoksen kokonaisuudessaan.
Nesteen porvoolainen suunnittelutoimisto Neste Jacobs vastaa muun muassa hankkeeseen kuuluvista liitäntäputkistoista ja muusta infrastruktuurista, joilla voimalaitos integroidaan Nesteen öljynjalostamoon ja Borealiksen petrokemian laitoksiin.
Neste Jacobsin työalueeseen kuuluu myös vedenkäsittelyyn liittyvän uuden suolanpoistolaitoksen sekä uuden valvomoja toimistorakennuksen rakentaminen. Hankkeen alkuvaiheissa Neste Jacobs vastasi myös voimalaitoksen perussuunnittelusta.
Neste luovuttaa nykyisen Kilpilahden voimalaitoksensa yhteisyritykselle ja siten maksaa oman osuutensa yhteisyrityksen pääomasta.
Voimalaitosyhtiö on solminut Veolia Services-yrityksen kanssa 20-vuotisen sopimuksen voimalayksiköiden operointija kunnossapitotöistä. Veolia-sopimuksen arvo on noin 350 miljoonaa euroa. n
20 enertec 2 / 2017