”
Höyryntuotantolaitos nousee yhteistyössä kolmen yrityksen kesken.
Samalla kun muu Suomi pitkälti lomaili, Laitexin pajalla oli heinäkuussa laitteiden valmistus täydessä vauhdissa. Osa valmistuksesta tapahtui Virossa.
Yritys toimittaa polttoaineen ulkokäsittelyjärjestelmän avaimet käteen-periaatteella.
” Toimitus kattaa käytännössä kaiken mitä ulkokäsittelyjärjestelmään kuuluu valmiiksi asennettuna ja käyttöön otettuna. Vastaamme projektista kaupallisen käytön alkuun asti, jolloin asiakkaan tarvitsee vain painaa nappia ja homma lähtee käyntiin”, Kurronen kertoo.
Elo- ja syyskuussa yritys tekee laiteasennukset ja pystyttää rakennukset. Alkusyksystä tehdään sähkötyöt. Joulukuun puolessa välissä alkaa laitoksen testaus.
” Tammikuun loppupuolella testaamme laitosta polttoaineen kanssa, ja helmikuu on käytännössä koekäyttöaikaa, jolloin varmistetaan, että laitos toimii oikein.”
Maaliskuun alussa laitos luovutetaan Turku Energialle, jolloin kaupallinen käyttö voi alkaa.
Haastatteluhetkellä heinäkuussa Laitexin toimitusjohtaja Lasse Kurronen kehuu projektin edenneen hyvin, eikä ongelmia ole juurikaan tullut eteen.
” KPA Uniconin valmistamiin kattilalaitoksiin liittyy aina kuljettimia. Me pyrimme olemaan heille hyvä kumppani niiden toimittamisessa, ja niin on myös tässä Turun projektissa.”
Kurronen kehuu yhteistyötä tilauksen tehneen Turku Energian kanssa erinomaiseksi. Yhteydenpito on ollut tiivistä, ja projektiin tulleista pienistä muutoksista osapuolet ovat sopineet sulassa sovussa.
” Oman käsitykseni mukaan yhteistyöhön ollaan oltu tyytyväisiä puolin ja toisin.”
Kurrosen mielestä projekteissa onnistuminen vaatii sopivan määrän joustavuutta, jota meneillään olevassa urakassa on kiitettävästi.
” Olemme erittäin tyytyväisiä Turku Energian panokseen tässä hankkeessa. Se on luonut meille hyvät mahdollisuudet onnistua projektissa.”
Turku Energian tilaama polttoaineen ulkokäsittelyjärjestelmän toimitus on suurimpia projekteja Laitexin historiassa euroissa mitattuna. Myös hankkeen työllistävä vaikutus on merkittävä.
” Onhan tässä kovasti töitä omalle väelle, mutta niitä on myös välillisesti. Osa valmistuksesta tehdään alihankintana. Asentamisvaiheessa meillä menee työmaalle muutama oma asennusmies, ja sen jälkeen siellä on toistakymmentä ostokaveria pitkän aikaa”, Kurronen kuvailee.
Laitex haluaa uuden strategiansa mukaisesti jatkossa olla entistä enemmän mukana bioenergiaan pohjautuvissa projekteissa, joissa se pääsee kokonaistoimittajan rooliin. Kurronen kuvailee Turku Energian kanssa toteutettavaa hanketta opettavaiseksi. Samalla on kasvanut myös yrityksen itseluottamus.
” Tiedämme, että me osaamme tehdä tällaisia. Strategiam me on tehdä jatkossa tällaisia projekteja enemmän. Luonnollisesti me koitamme löytää niitä ja olla asiakkaillemme luottamuksen arvoisia, jotta meidät valittaisiin jatkossakin tämän tyyppisiin hankkeisiin nimenomaan kokonaistoimittajan rooliin.” n
Sopiva määrä joustavuutta Rakenteilla oleva höyryntuotantolaitos nousee yhteistyössä kolmen yrityksen kesken. Höyrykattilalaitoksen toimittava KPA Unicon on Laitexin pitkäaikainen asiakas, jonka kanssa yrityksellä on tälläkin hetkellä menossa monta projektia Turku Energialle rakennettavan laitoksen lisäksi. Turkuun Laitex toimittaa polttoaineen sisäkäsittelyn ja pohjatuhkalaitteet KPA Uniconin kautta.
Turku Energian tilaama polttoaineen ulkokäsittelyjärjestelmän toimitus on suurimpia projekteja Laitexin historiassa euroissa mitattuna. Myös hankkeen työllistävä vaikutus on merkittävä. Kuvassa Laitexin työntekijä ja kiekkoseula.
56 enertec 2 / 2017