enertec 3/2026 | Page 10

VETYÄ ON Suomessa tuotettu teollisuudessa jo pitkään, mutta uusiutuvalla sähköllä valmistettavan vedyn ympärille rakentuva markkina on vasta muodostumassa. Muutos näkyy konkreettisesti investoinneissa: Harjavallassa toimii jo Suomen ensimmäinen teollisen mittakaavan vihreän vedyn tuotantolaitos, kun taas useita kymmeniä tai satoja megawatteja käsittäviä hankkeita valmistellaan eri puolilla maata.
Taustalla on ennen kaikkea teollisuuden tarve vähentää fossiilisten raaka-aineiden ja polttoaineiden käyttöä. Vedyn merkitys korostuu aloilla, joilla suora sähköistäminen ei ole teknisesti tai taloudellisesti helposti toteutettavissa. Samalla vety voi toimia lähtöaineena esimerkiksi synteettiselle metaanille, metanolille, ammoniakille ja kestävälle lentopolttoaineelle.
Ensimmäiset laitokset muuttavat suunnitelmat käytännöksi Konkreettinen merkkipaalu saavutettiin Harjavallassa, jossa P2X Solutions käynnisti kaupallisen vihreän vedyn tuotannon vuonna 2025. Laitoksen elektrolyysikapasiteetti on 20 MW, ja tuotannossa käytetään uusiutuvalla energialla tuotettua sähköä. Kokonaisuuteen kuuluu myös synteettisen metaanin tuotanto.
Harjavallan merkitys ei ole pelkästään tuotantomäärässä. Ensimmäinen kaupallinen laitos tuottaa samalla tietoa elektrolyysin käytöstä, vedyn käsittelystä, turvallisuudesta, kunnossapidosta ja tuotannon sovittamisesta sähkömarkkinoihin. Vuonna 2025 Gasgrid myönsi laitoksen tuotannolle myös Suomen ensimmäiset vihreän vedyn alkuperätakuut.
Toinen esimerkki teknologian käyttöönotosta on Fortumin Kalla Test Center Loviisassa. Noin 2 MW: n pilottilaitos on suunniteltu ennen kaikkea eri elektrolyysiteknologioiden testaamiseen todellisissa käyttöolosuhteissa. Kallassa testataan kahta elektrolyyseriteknologiaa rinnakkain, mikä antaa kokemusta muun muassa tuotannon operoinnista ja teknologioiden vertailusta.
Samalla vetyä kytketään yhä selvemmin muihin energiavirtoihin. Helsingin Vuosaaressa Helenin noin 3 MW: n 3H2-pilotissa tavoitteena on yhdistää sähkö, vety, liikenne ja lämpömarkkina. Laitoksen tuotanto on tarkoitus käynnistää vuonna 2026, ja prosessin lämpö voidaan hyödyntää osana kaukolämpöjärjestelmää.
Suurimmat hankkeet hakevat vielä lopullista muotoaan Suomen hankekanta on kuitenkin huomattavasti ensimmäisiä pilotteja suurempi. Yksi ajankohtaisimmista on VetyAlfan
KUVA: DESIGNED BY MACROVECTOR- MAGNIFIC. COM
10 enertec 3 / 2026