enertec 3/2026 | Page 37

KUVA: PASI RAHIKKA
Päivän avaa ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala. Ohjelmassa kuullaan muun muassa Energiateollisuus ry: n toimitusjohtaja Jukka Leskelän näkemys sähköntuotannon murroksen seuraavista vaiheista. Teknologiateollisuus ry: n Ville Voipio puolestaan tarkastelee teollisuuden tarpeita energiamurroksessa.
Iltapäivän keskusteluissa energiaa tarkastellaan osana laajempaa turvallisuusympäristöä. Kansanedustaja Hanna Holopainen, Huoltovarmuuskeskuksen Axel Hagelstam sekä Elenian Heikki Paananen käsittelevät energiasiirtymän, infrastruktuurin ja huoltovarmuuden välisiä yhteyksiä sekä Euroopan energiaturvallisuuden tulevaisuutta.
Torstaina 22.10.2026 messupäivää täydentää Tulevaisuuden työnantajat ja-tekijät kohtaavat-ohjelma.
kin. Suomen Vetyklusterin toimitusjohtaja Riitta Silvennoinen avaa puheenvuoroissaan, miten Suomi voi nousta vetytalouden eurooppalaiseksi edelläkävijäksi ja miten ala voi luoda jopa 100 000 uutta työpaikkaa vuoteen 2035 mennessä. Hycamiten perustaja Matti Malkamäki puolestaan taustoittaa vedyn roolia energiajärjestelmän täydentäjänä ja sen merkitystä siirtymässä kohti vähäpäästöistä energiantuotantoa. Vetytalouden osaajia ja ratkaisuja pääsee kohtaamaan myös messu alueella.
Energiapäivä pureutuu geopolitiikkaan ja energiaturvallisuuteen World Energy Council Finlandin tiistaina 20.10. järjestämän Energiapäivänteemana on Energiasiirtymän geopoliittinen
aikakausi. Ohjelma tarkastelee energia-alan toimintaympäristöä turvallisuuden, huoltovarmuuden ja kansainvälisen kilpailukyvyn näkökulmista.
Energiakongressi kysyy kestääkö energiajärjestelmä energiasiirtymän? Sähköistyminen, uudet energiainvestoinnit, datakeskukset ja digitalisaatio muuttavat nopeasti Suomen energiajärjestelmää. Kunnossapitoyhdistys Promaintin 21.10. järjestämä Energiakongressinostaa esiin energiasiirtymän kriittisen kysymyksen: miten varmistetaan energian saatavuus ja järjestelmän toimintavarmuus kaikissa olosuhteissa? Päivän teemana on” Käyttövarmuus ratkaisee – Miksi käyttövarmuus on energiasiirtymän kriittisin tekijä”.
Jukka Lehtonen AFRYltä arvioi, millaiset energiaalan investoinnit Suomessa ovat todella toteutumassa, Tiina Davidsainen Fortumilta käsittelee datakeskusten vaikutuksia energiajärjestelmään ja Minna Laasonen Fingridiltä pohtii käyttövarmuuden ja huoltovarmuuden välistä suhdetta. Päivän päättävässä paneelikeskustelussa tarkastellaan, missä energiasiirtymä voi onnistua tai epäonnistua käytännössä vuoteen 2035 mennessä. n
KUVA: EXPOMARK
3 / 2026 enertec 37