enertec 4/2016 | Page 14

Myös tutkimus- ja tuotekehityspanostusta on vahvistettava nykyisestä.
” Myös tutkimus- ja tuotekehityspanostusta on vahvistettava nykyisestä.”
Esimerkiksi uusiutuvissa energianlähteissä on rajua potentiaalia: maatuulivoima on Leskelän mukaan kaikkein edullisin tapa tehdä sähköä tällä hetkellä, myös ilman tukirotaatiota. Vastaavasti aurinkovoima on Leskelän puheissa todellinen” game changer” globaalilla tasolla, eikä Suomessakaan mikään päiväperho.
” Olen aika vakuuttunut siitä, että aurinkopaneelimarkkina tulee monikymmenkertaistumaan nykyisestä meillä.”
Kehittyvältä cleantech-sektorilta Leskelä odottaa läpimurtotuotteita kansainvälisille markkinoille. Yksi tällainen voisi liittyä sähköautojen latausinfraan:
” Meillä on osaamista smart- ja mobiilipuolella, ja edellytyksiä hallinnoida ja optimoida tämän tyyppisiä järjestelmiä.”
taan”, Leskelä kuvailee ja lisää, että ainakin 70 % uudesta eurooppalaisesta kapasiteetista perustuu tukiin. Tällöin markkinaehtoisia voimalaitoksia joutuu laittamaan lapun luukulle, kun ne eivät pärjää tuettua uutta tulokasta vastaan. Ja kun joku laitos jossain lopettaa, pian sorvataan sopivaa tukipalikkaa uudelle yrittäjälle.
” Seurauksena on syvenevä tukikierre, joka tuo tullessaan lyhyen aikavälin varmuuden ja pitkän aikavälin epävarmuuden.”
Uutta teknologiaa, kiitos! Energiateollisuus ry: ssä haluttaisiin nyt pikaisesti löytää ne keinot, joilla markkinoiden ja sähköjärjestelmän romahtaminen pystytään estämään ja sähkömarkkinoiden tervehtyminen saadaan alkuun. Samalla on pystyttävä turvaamaan sähkön häiriötön saatavuus ja pidettävä huolta siitä, että Suomella on riittävästi tuotantokapasiteettia ja siirtoyhteyksiä.
Leskelä toteaa, että Energiateollisuus tukee harkinnanvaraisten, uuden teknologian investointitukien jatkamista.” Yhtä lailla tarvitaan kärkihanketyyppistä rahoitusta uusien teknologioiden markkinoille saattamiseksi ja kotimaisten cleantech-innovaatioiden demonstroimiseksi. Näillä valtion toimilla on mahdollisuus vauhdittaa energiateknologian vientipotentiaalia”, Leskelä uskoo.
Sähköä kuluu taas? Elokuussa Energiateollisuus julkaisi tuoreimmat tilastot, joiden mukaan sähkönkulutuksessa on tapahtunut hienoinen käänne. Viimeiset kolme vuotta( 2013 – 2015) sähkönkulutus on supistunut heikon talouskasvun( ja enemmän tai vähemmän lämpimien säiden vuoksi) mutta kuluvan vuoden ensimmäiselle vuosipuoliskolle kirjattiin 3,2 prosentin kasvu.
Leskelän mukaan nyt näyttäisi siltä, että on päästy takaisin jonkinlaiselle kasvu-uralle. Kuinka kestävää nousutrendi on, sitä on vaikea arvioida, sillä viennissä näkymät ovat vielä sangen harmaat.
” Se on kuitenkin selvää, että pitkästä aikaa on koettu trendin muutos”, toteaa Leskelä ja muistuttaa, että sähkönkulutuksen nousu on usein niitä nopeimpia paranevasta taloudesta kertovia signaaleja. n
Energiateollisuus ry( ET)
• energia-alan elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen järjestö
• perustettu 2004
• toimialat: sähkökauppa, sähköverkko, sähköntuotanto, kaukolämpö, palveluntuotanto, työmarkkinat
• jäsenyrityksiä noin 250, yhteistoimintajäseniä yli 60
• Elinkeinoelämän keskusliiton( EK) jäsenliitto
• omistaa palveluyhtiö Adato Energia Oy: n
14 enertec 4 / 2016