enertec 2/2026 | Page 18

Energiatehokkuuden lisäksi toimintavarmuus on tärkeä osa datakeskushankkeita.
KUVA: DELETE FINLAND OY
Kesällä kaukolämmön kysyntä on matala. Datakeskuksen jäähdytyksen tarve ei kuitenkaan vähene, joten jäähdytys on toteutettava muilla ratkaisuilla. Modulaariset jäähdytysratkaisut skaalautuvat jäähdytystarpeen mukaisesti: moduuleita voidaan lisätä ja ottaa käyttöön joustavasti ja nopeasti.
Toimintavarmaa tekniikkaa Energiatehokkuuden lisäksi toimintavarmuus on tärkeä osa datakeskushankkeita. Datakeskuksessa kaiken on toimittava saumattomasti, ja jokainen rakenteellinen ratkaisu vaikuttaa olosuhteisiin ja siten lopulta datan liikkumisen varmuuteen. Laitoksen on kestettävä laiterikkoja, ulkoisia häiriöitä ja poikkeustilanteita ilman, että palvelut katkeavat.
Sähkönsyöttö perustuu moninkertaiseen varmistusketjuun, ilmanvaihto ohjaa ilmavirtoja tarkasti ja konesalien lattioiden alla kulkee kaapelointeja, palokatkoja ja teknisiä kanavia, joiden merkitys korostuu vasta poikkeustilanteissa.
Datakeskukset ovat herkkiä fyysisten olosuhteiden muutoksille. Vedenhallinta ja viemäröinti ovat usein taka-alalla, vaikka niiden pettäminen voi aiheuttaa riskejä. Siinä missä asuinrakennuksissa viemäröinti on taustalla huomaamaton osa arkea, datakeskuksissa se on osa järjestelmäkokonaisuutta ja merkittävä riskienhallinnan elementti.
Vaikka datakeskukset rakentuvat pitkälti automaation ja tekniikan varaan, niiden toimintaa kannattelee lopulta arkinen mutta vaativa suunnittelu- ja huoltotyö ilmavirran ohjauksesta vedenhallintaan ja kaapelointireiteistä varavoimaketjujen mitoitukseen.
Dokumentointi tekee huollosta ennakoivaa Datakeskuksissa vedenhallinta on kriittistä: pienikin kosteuspoikkeama voi horjuttaa koko laitoksen toimintaa. Siksi viemärihuollon ennakointi, tarkka dokumentointi ja automaattinen valvonta ovat nousseet välttämättömiksi osiksi datakeskusten arkea.
Datakeskuksissa vesihuolto on kriittinen osa toimintavarmuutta, eikä toleranssia hallitsemattomalle kosteudelle ole, sillä kondensoituva tai väärään paikkaan ohjautuva vesi voi vaarantaa koko laitoksen toiminnan. Datakeskukset ovatkin nostaneet viemäri- ja kiinteistöhuollon vaatimustasoa.
Datakeskusten vedenhallinnan riskit liittyvät ensisijaisesti viemärien tukkeutumiseen sekä putkistojen ja pumppaamoiden epäpuhtauksiin. Nämä riskit saadaan hallintaan ennakoivan huollon avulla.
” Ennakoitavan huollon avulla pyritään varmistamaan, että ongelmia ja käyttökatkoja ei pääse syntymään. Ennakoiva huolto tuo toimintavarmuutta. Kun putkistot, viemärit ja pumppaamot toimivat moitteettomasti, pysyvät olosuhteet hallittuina”, kuvailee Tapio Helmimäki, DELETE Finland Oy: n viemäri- ja kiinteistöpalvelujen toimialapäällikkö.
Automaation rooli kasvaa Datakeskusten viemäri- ja kiinteistöhuollossa tiedonhallinta ja dokumentointi ovat nousseet etulinjaan. Kun jokaisesta tehdystä huoltotoimenpiteestä ja testistä on tarkat dokumentit, pysyy kokonaisuus hallittavana ja ennakoitavana.
Helmimäki on havainnut, että siinä missä joissain muissa kohteissa digiloikka on vasta tuloillaan, ovat tiedonhallinta ja
18 enertec 2 / 2026