enertec 3/2026 | Page 28

Case JR-Tools Oy: Kiertotalousajatteluun perustuva elinkaarimalli on suuri kilpailuetu” Vastuullisuus on keskeinen teema koko toiminnassamme. Liike toimintamme pohjautuu elinkaarimalliin, joka perustuu kiertotalousajatteluun”, kertoo JR-Tools Oy: n toimitusjohtaja Pasi Rönn. Yritys tarjoaa lastuaville työkaluille kokonaisvaltaisen palvelun suunnittelusta ja valmistuksesta aina PVD-pinnoitukseen, terähuoltoon ja terien kierrätykseen asti.
Kokonaisuus on asiakkaalle helppo ja kotimainen ratkaisu. Myyntijohtaja Veli‐Matti Uusitalon mukaan palvelukonsepti on saanut alkunsa asiakkaiden palautteista ja toiveista. Töitä sen kehittämiseksi on tehty jo vuosikymmenien ajan.
JR-Tools tekee vaikuttavaa työtä toimialalla sen eteen, että elinkaariajattelu tulisi osaksi jokaisen suomalaisen konepajan arkea. Terien huollattaminen ja romutyökalujen kierrättäminen ovat arjen konkreettisia vastuullisuustekoja. Esimerkiksi kovametalli- ja pikateräsromun kierrätyksen merkitystä ja sen taloudellisia hyötyjä ei vielä välttämättä ymmärretä kaikissa konepajoissa.
” Kiertotalousajatteluun perustuva elinkaarimalli itsessään on meille iso kilpailuetu. Monilla asiakkaillamme on sertifikaatteja, jotka velvoittavat heitä seuraamaan esimerkiksi työkalutoimittajien vastuullisuutta”, toteaa Uusitalo.
JR-Tools tekee vuosittain vapaaehtoista vastuullisuusraportointia, joka kattaa ympäristövastuun, sosiaalisen vastuun ja taloudellisen vastuun alueet. Esimerkkinä konkreettisesta vas- JR-Tools: n Viestintä- ja markkinointipäällikkö Essi Kaistinen.
KUVA: JR-TOOLS
KUVA: JR-TOOLS
JR-Tools: n Myyntijohtaja Veli-Matti Uusitalo ja toimitusjohtaja Pasi Rönn.
28 enertec 3 / 2026